Tuntipalkkaisten sopimus
… Sopimukset 22.3.2018 Tuntipalkkaisten sopimus Tuntipalkkoja tarkistetaan sopimuskauden aikana … Tuntipalkkoja tarkistetaan sopimuskauden aikana kahdella yleiskorotuksella ja 1,2 prosentin suureisella paikallisella järjestelyerällä. … tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta lukien 15-20 senttiä tunnissa. Urakkapalkkoja, korotetaan keskimäärin …
Uusien sopimusten kustannusvaikutukset
… Sopimukset 22.3.2018 Uusien sopimusten kustannusvaikutukset Palkkakustannukset nousevat … Sen suuruus vaihtelee sopimusaloittain. KVTES:ssa ja tuntipalkkaisten työehtosopimuksessa järjestelyerä on 1,2 … Palkkakustannukset nousevat 3,5 prosenttia. Sopimuskausi on kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. …
Henkilöstömäärä kääntyi kasvuun
… Työmarkkinat 5.6.2019 Juho Ruskoaho, työmarkkinatutkija Kuva: Pixhill … kuusi vuotta jatkunut vähentyminen oli päättynyt vuonna 2018 huolimatta siitä, että Länsi-Pohjan terveyshuollon … eniten väheni näyttelijöiden ja muusikoiden sekä tuntipalkkaisten sopimusten piirissä oleva henkilöstö. …
Sopimukset 2017
… Sopimukset 27.10.2016 Kuva: Pixhill Sopimukset 2017 … virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa 1.2.2017–31.1.2018. Sopimuskausi on 12 kuukautta. Sopimuskaudella ei … sopimisen ohjeistus. Ohjeet ovat KT:n yleiskirjeissä. Tuntipalkkaisten sopimus 2017 Työaika pitenee …
Uudet sopimukset
… Sopimukset 22.3.2018 Kuva: Markus Sommers Uudet sopimukset Kunta-alan uusien virka- ja työehtosopimusten sopimuskausi alkoi 1. helmikuuta ja päättyy … sisältää jatkossa henkilökohtaisen lisän vähimmäismäärän. Tuntipalkkaisten työehtosopimuksessa toteutettiin … sopimuskausi alkoi 1. helmikuuta ja päättyy maaliskuussa 2020. …
Palkkoihin korotuksia vuonna 2019
… Sopimukset 19.2.2019 Palkkoihin korotuksia vuonna 2019 Vuonna 2019 … perustuva kertaerä. Vuosi 2019 on sopimuskauden 2018–2019 toinen vuosi, jona toteutetaan kaksi … sopimusaloittain. KVTES:ssa, teknisten sopimuksessa ja tuntipalkkaisten sopimuksissa erän suuruus on 1,2 prosenttia …
Henkilöstömäärä väheni
… Työmarkkinat 31.5.2018 Kuva: Pixhill Henkilöstömäärä väheni Kunta-alan … Vuosien 2016 ja 2017 välillä suhteellisesti eniten väheni tuntipalkkaisten määrä. Kunta-alalla työskenteli 419 000 … yhteensä 22 373 palkansaajalla eli 5,1 prosentilla. Sopimusaloittain tarkasteltuna lääkärien, muusikoiden ja …
Pientä pohdintaa järjestelyeristä
… Sopimukset 24.10.2018 Virpi Taavitsainen, johtava työmarkkina-asiamies … vuonna 2013. Paikallinen järjestelyerä vaihtelee sopimusaloittain. KVTES:n paikallinen järjestelyerä on 1,2 … ratkaisuun, tämäkin osuus käytetään paikallisesti. Tuntipalkkaisten sopimuksessa paikallinen erä on 1,2 …