Lainsäädäntö
4
/2024

Teksti: Hertta-Mari Kaukonen

Eläkeuudistukselle yhteiset tavoitteet – KT mukana neuvottelemassa uudistuksista

Suojaavat kädet ympäröivät vanhaa pariskuntaa. Kuva: Mostphotos.

Eläkejärjestelmän muutosten tulee vahvistaa julkista taloutta pitkällä aikavälillä noin 0,4 prosenttiyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä tarkoittaa euroissa noin miljardia euroa vuodessa.

Orpon hallitus ja työmarkkinakeskusjärjestöt ovat hyväksyneet yhteiset tavoitteet tule­valle eläkeuudistukselle. Järjestöjen tulee antaa ­yhteinen esityksensä eläkejärjestelmän uudistamisesta tammikuun 2025 loppuun mennessä.

Neuvottelujen tavoitteena on sopia konkreettisista muutoksista työeläkejärjestelmän rahoituksellisen kestävyyden varmistamiseksi ja riittävän etuustason turvaamiseksi.

Tavoitteena on myös löytää keinot siihen, miten eläkevakuutusmaksujen tasoa voidaan vakauttaa pitkällä aikavälillä. Lisäksi etsitään keinoja julkisen talouden kokonaisuuden merkittävään vahvistamiseen.

 

Isot taloudelliset tavoitteet asetettu muutostyölle

Eläkejärjestelmän muutostyölle on asetettu isot ­taloudelliset tavoitteet. Eläkejärjestelmään tehtävien muutosten tulee vahvistaa julkista taloutta pitkällä aikavälillä noin 0,4 prosenttiyksiköllä suh­teessa bruttokansantuotteeseen, mikä tarkoittaa euroissa vuosittain noin miljardia euroa.

Neuvottelut ovat tällä hetkellä siinä vaiheessa, ­että järjestöt ovat saaneet erilaisia selvityksiä Eläketurvakeskukselta, Työeläkevakuuttajat Telalta sekä valtiovarainministeriöitä ja sosiaali- ja terveysministeriötä. Lisäksi työryhmässä on kuultu laa­jasti asiantuntijoita.

Selvitykset ja kuulemiset jatkuvat vielä syksyn aikana, mutta vähitellen ollaan siirtymässä varsinaiseen neuvotteluvaiheeseen.

Selvityksien pääpaino on ollut työnantajan eläkevakuutuksen (TyEL) sijoitustuottojen parantami­sessa ja riskitason nostamisessa.

Toinen iso kokonaisuus koskee sääntöpohjaista vakautusjärjestelmää. Lisäksi ryhmässä on ­selvitetty muun muassa erilaisten etuuksien muutosten kustannusvaikutuksia.

Työeläkejärjestelmää on tarpeen uudistaa, ­koska syntyvyyden laskun, huoltosuhteen heikkenemisen ja heikon talouskasvun vuoksi eläkejärjestelmän ­rahoituksellinen kestävyys on heikentynyt. 

 

1.10.2024