Oikeustapaukset 5/2023 Kunnanjohtajan irtisanominen vaatii lainmukaiset perusteet Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen, jossa todetaan, että viranhaltijalain mukainen irtisanomissuoja ei ole kunnanjohtajalla heikompi kuin muilla viranhaltijoilla, kirjoittaa KT:n työmarkkinalakimies Maarit Lehtinen.
Lainsäädäntö 4/2023 Työelämään monia uudistuksia KT edustaa jäseniään muun muassa työriitoja ja työttömyysturvaa koskevassa lainvalmistelussa.
Sopimukset 4/2023 Lääkärien palkkaukseen uusi uraporrasjärjestelmä Lääkärisopimukseen on sovittu uraporrasjärjestelmä, joka korvaa tehtävän vaativuuden perusteella maksetun tehtäväkohtaisen palkan. Uudessa järjestelmässä on mukana myös tehtävälisä.
Lainsäädäntö 4/2023 Työnantajan muistilista työllistymisen tukemisessa Jos työnantaja joutuu irtisanomaan henkilöstöään taloudellisin tai tuotannollisin perustein, työnantajalla on useita velvollisuuksia tukea työntekijän tai viranhaltijan työllistymistä.
Lainsäädäntö 3/2023 Miksi uusi ja nuori työntekijä tarvitsee hyvän perehdytyksen? Nuorina työntekijöinä voidaan pitää alle 30-vuotiaita, mutta nuorten työntekijöiden suojelemisesta säädettävässä laissa nuorilla työntekijöillä tarkoitetaan alle 18-vuotiaita.
Lainsäädäntö 3/2023 Voiko nuorikin luottaa saavansa eläkettä? Syntyvyyden väheneminen pakottaa karsimaan eläkejärjestelmän etuja. Voiko nuorikin odottaa saavansa kohtuullista eläkettä, vaikka suomalainen eläkejärjestelmä toimii kuin ketjukirje?