Työelämän kehittäminen 5/2011 Tuottavuus ei yksin kuvaa palvelujen onnistumista Tuottavuuden rinnalle tarvitaan luotettavia laatua ja vaikuttavuutta mittaavia tunnuslukuja.
Kuntacaset 3/2011 Osaaminen kuntapalveluissa Henkilöstöjohtaja Lena Siikaniemen mielestä kuntien on ennakoitava tulevia palvelutarpeitaan, jotta ne pystyisivät ennakoimaan myös organisaationsa tulevat osaamistarpeet. Ne olisi havaittava ajoissa.
Kuntacaset 3/2011 Osaamisen johtamisessa tarvitaan tietoa Oulun kaupungin henkilöstöhallinto oli ensimmäisten joukossa, kun osaamisen johtaminen ja osaamisen kartoittaminen tuli osaksi henkilöstötyötä noin kymmenen vuotta sitten. – Haasteita on ollut ja pioneerityö vaatii aina opettelemista, sanoo henkilöstöjohtaja Unto Lehtonen.
Työelämän kehittäminen 2/2011 Hyvää hoitoa ja työhyvinvointia – Hyvä työvuorosuunnittelu turvaa sen, että toiminta sujuu parhaalla mahdollisella tavalla potilaiden hyväksi, sanoo osastonhoitaja Merja Lahtinen.
Kuntacaset 2/2011 Hyvä tulos – hyvä mieli Tuottavuusmatriisin myötä johtajalla on työväline, jonka avulla on helppo perustella, mihin työyksikön tulee pyrkiä työllään, sanoo johtaja Kaisa Rankaviita, joka käyttää matriisia tuottavuuden mittaamiseen vanhuspalveluissa.
Kuntacaset 2/2011 Tuottavuus kuntapalveluissa Voiko hyvinvointipalvelujen tuottavuutta mitata? Tutkija Aki Jääskeläinen kehottaa miettimään, miksi tuottavuutta mitataan. Halutaanko tuottaa tilastoja vai halutaanko kehittää toimintaa?