KT-kulma
3
/2022

Markku Jalonen, toimitusjohtaja

Historiallisen vaikea työriita

Tätä kirjoitettaessa kunta-alan sopimukset ja työrauha ovat edelleen auki. Työriitalain mukainen sovittelulautakunta teki toukokuussa sovintoehdotuksen, jonka KT, JUKO ja JAU olivat valmiita hyväksymään. Tehylle ja Superille mikään ei tunnu riittävän ja järjestöt sanoivat tällekin sovintoehdotukselle ei.

Markku Jalonen toimitusjohtaja

KT, JUKO ja JAU ovat neuvotelleet erillissopimuksesta lautakunnan sovintoehdotuksen pohjalta. Neuvotteluissa ei toistaiseksi ole päästy lopputulokseen järjestöjen asettamien lisäehtojen vuoksi. Sovittelulautakunnan työ jatkuu todennäköisesti joka tapauksessa.

Kunta-alan ammattijärjestöjen tulehtuneet välit sekä neuvottelujen ja tavoitteiden läpikäyminen julkisuuden kautta ovat vaikeuttaneet neuvotteluja ja sovittelua koko ajan. Sote ry on hylännyt kaikki sovintoesitykset ja vaatii edelleen jäsenilleen muita suurempia palkankorotuksia.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri aloitti vastoin KT:n kielteistä kantaa paikalliset neuvottelut palkankorotuksista Sote ry:n kanssa samaan aikaan, kun valtakunnallinen työriita oli käynnissä. Tämä aiheutti haittaa työriidan sovittelulle ja työnantajaedunvalvonnalle. Sairaanhoitopiirin toiminta ajautui lopulta vaikeuksiin ja sairaanhoitopiiri joutui lopettamaan paikalliset neuvottelut.

Työrauha saadaan vain valtakunnallisten työ- ja virkaehtosopimusten kautta. Työnantajaedunvalvonnan onnistumisen kannalta ehdoton edellytys on, että etenkin työriitatilanteessa KT ja paikalliset kuntatyönantajat – niin sote- kuin muutkin työnantajat – toimivat yhtenä rintamana tulevat hyvinvointialueet huomioiden.

KT, JUKO ja JAU ovat osoittaneet neuvotteluissa tahtoa ja kykyä hakea kompromissia työriitaan hyväksymällä sovittelulautakunnan esityksen. Myös Sote ry:ltä odotetaan aitoa ja todellista neuvotteluhalua. KT on valmis jatkamaan työtä ja neuvotteluja ratkaisun aikaansaamiseksi.

9.6.2022

Yhteystiedot

Markku Jalonen

toimitusjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2500
Matkapuhelin:
+358 40 547 7710
Sähköposti:
Markku.Jalonen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT