Pääkirjoitus
1
/2022

Aija Tuimala, päätoimittaja

Merkittävien päätösten vuosi

Uuden vuoden alussa päätetään usein parantaa hyvinvointia ja uudistua. Kuntatyönantaja-lehti uudisti nimensä. Olemme nyt KT-lehti.

KT:n työnantajaedunvalvonnan laajennuttua teemme lehteämme työnantajien edustajille kunta-alalla ja hyvinvointialueilla sekä KT:n yritysjaoston jäsenorganisaatioiden edustajille. 

KT:n toiminnan sisältöjä kehitetään uuden strategian mukaisesti. Tavoitteena on auttaa kaikkia jäsenyhteisöjä onnistumaan työnantajina toimimalla asiakaslähtöisesti ja vaikuttavasti. 

Juuri valitut hyvinvointialueiden valtuutetut ovat ylimpiä työnantajan edustajia. Johtamisen ja henkilöstön kannalta merkittäviä päätöksiä tehdään aluevaltuustoissa jo maaliskuussa. 

Hyvinvointialueiden johtamisella on suuri merkitys henkilöstön hyvinvointiin. Hyvää johtamista tarvitaan myös kunnissa, joista siirtyy pois henkilöstöä, rahoitusta ja omaisuutta. Kuntien rooli kasvatuksen ja opetuksen sekä elinvoiman palveluissa korostuu. 

Kuntien ja hyvinvointialueiden välinen yhteistyö on jatkossa tärkeää, joissakin palveluissa jopa kriittistä. Yhteiset toimintatavat ovat tarpeen sekä henkilöstön että asukkaiden kannalta.

10.2.2022

Yhteystiedot

Aija Tuimala

yhteysjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2198
Matkapuhelin:
+358 40 869 6494
Sähköposti:
Aija.Tuimala@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT