Kotihoito inhimillistyi – samalla säästettiin
Päijät-Hämeessä on tehty laajamittaista palvelurakenneuudistusta jo vuodesta 2008 alkaen. Kotihoidon toimintamalleja alettiin järkiperäistää, ja tuloksena syntyi toiminnanohjausjärjestelmän mobiili-optimointi. Järjestelmää pilotoitiin peruspalvelukeskus Aavassa.
Maahanmuuttajien työllistyminen ykkösasia
Henkilöstön osaamista tuetaan
KT Kuntatyönantajien vuoden 2015 henkilöstön koulutustietoja koskevan selvityksen mukaan kuntasektorin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä osallistui kaksi kolmesta (69 %) ammatilliseen täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutuspäiviä oli keskimäärin 3,2 yhtä koulutettua kohden.
Näin saat oppisopimuskoulutuksella täsmäkoulutetun työntekijän
Oppisopimuksella voi suorittaa minkä tahansa toisen asteen ammatillisen tutkinnon. Kunnissa ja hyvinvointialueilla käytetään oppisopimusta tutkinnon saavuttamiseksi esimerkiksi puhtaus- ja ateriapalvelujen sekä hoitoalan tehtäviin.
Perhepäivähoitajien määrä vähentynyt rajusti
KT Kuntatyönantajat keräsi lukumäärätiedot eri perhepäivähoitomuodoissa työskentelevistä kunnallisista perhepäivähoitajista ja heidän hoidossaan olevista lapsista. Tiedustelu lähetettiin kaikkiin kuntiin.
Kesätyöt saavat nuorilta paljon kiitosta
Nuoret viihtyvät hyvin kunta- ja hyvinvointialan kesätyöpaikoissa. Kunta-alan kesätyöntekijöistä puolet ja hyvinvointialan kesätyöntekijöistä yli puolet suosittelisi kesätyöpaikkaansa ystävälleen tai tuttavalleen.
Iisalmessa uskotaan tulevaisuuteen
Mitä Iisalmesta tulee mieleen? Moni osaa yhdistää Iisalmeen tunnettuja brändejä kuten juomatehdas Olvin ja kaiutinvalmistaja Genelecin. Elinkeinoelämä on alueella tärkeä työllistäjä ja menestyvät vientiyritykset näkyvät vahvasti seutukeskuksen katukuvassa.
Digitalisaatio vaikuttaa työn murrokseen ja työllisyyteen
Vain muutama vuosi sitten mediassa lueteltiin, mitkä ammatit ovat vaaravyöhykkeessä tietotekniikan lisääntyneen käytön vuoksi. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen silloisen raportin mukaan joka kolmas työpaikka oli uhattuna.
Henkilöstömenoissa säästettiin 357 miljoonaa euroa
KT:n tuoreen henkilöstömenosäästöjä koskevan tiedustelun mukaan kunnissa ja kuntayhtymissä yleistyvät talouden tasapainottamisohjelmat. Tasapainottamisohjelman oli laatinut reilu neljännes tiedusteluun vastanneista kunnista tai kuntayhtymistä.
KT: ja pääsopijajärjestöjen kehittämisjaoksen selvitys: Hyvinvointialueiden etätyökäytännöt joustavat
Kaksi kolmesta hyvinvointialueesta on päivittänyt etä-, hybridi- tai monipaikkaisen työn ohjeensa vuosina 2023 tai 2024. Noin puolet alueista aikoo päivittää ohjeensa tänä tai ensi vuonna.