Eläköityminen jatkuu voimakkaana
… Tämä tarkoittaa, että vanhuuseläkkeelle jää lähes 60 000 ja työkyvyttömyyseläkkeelle lähes 25 000 … Vuoden 2018 lopussa kunta-alalla oli yhteensä 523 264 työ- ja virkasuhteista työeläkevakuutettua. Eläkkeelle … eläköitymisikä on ollut yli 60 vuotta vuodesta 2012 lähtien. Vuodesta 2000 lähtien keskimääräinen eläkeikä …
Palkita voi muullakin kuin rahalla
… mahdollisuuksia, niin myös kunta-alalla. Esimerkiksi vuonna 2012 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstöstä vain noin 17 … Luetuimmat artikkelit Sopimukset 2.3.2026 Puhutko tasopalkkaa? - Lue tästä tärkeitä käsitteitä tasopalkkamääräyksissä Sopimukset 27.2.2026 HYVTESin palkat uudistuvat tasopalkoiksi: osaamisen ja …
Työvoimakustannuksista 76 prosenttia rahapalkkaa
… tutkimuspäällikkö Kuva: Pixhill Työvoimakustannuksista
76 prosenttia rahapalkkaa Henkilötyövuoden työvoimakustannukset olivat vuonna 2016 kuntasektorilla noin 48 700 euroa. Kustannuksista 76 … kohden. Tämä oli 11 tuntia enemmän kuin vuonna 2012. Valtiolla tehtyjä työtunteja oli 1 536 ja yksityisellä …
Kehittyvä kirjasto ei kuole
… kirjastopalveluissa on koettu suuria muutoksia vuoden 2012 jälkeen. Aiemman aluekirjastomallin on korvannut … Nyberg toteaa. Luetuimmat artikkelit Sopimukset 2.3.2026 Puhutko tasopalkkaa? - Lue tästä tärkeitä käsitteitä tasopalkkamääräyksissä Sopimukset 27.2.2026 HYVTESin palkat uudistuvat tasopalkoiksi: osaamisen ja …
Yhdenvertaisuus vaatii työtä
… on 40 000. Esimiestaidot kuntoon Pohjaniemen mukaan esimiesvalmennus on keskeistä yhdenvertaisuuden lisäämisessä. – … laatiminen aloitettiin jo syyskuussa 2012. Suunnitelma valmistui joulukuussa 2013. … koskaan valmiita. Luetuimmat artikkelit Sopimukset 2.3.2026 Puhutko tasopalkkaa? - Lue tästä tärkeitä käsitteitä …
Kunnanvaltuustot harmaantuvat
… lisääntyminen 2000-luvulla. Kuntavaalien ehdokkaista jo 16,5 prosenttia on ehtinyt täyttää 64 vuotta, kun vuonna 1996 … yhtä paikkaa kohden on pysynyt lähes samana: vuonna 2012 ehdokkaita oli paikkaa kohden 3,8, nyt 3,7. … ehdokkaita kuin viime vaaleissa. Vihreiden ehdokasmäärä kasvoi noin 13 prosentilla. Kokoomuksen ehdokkaiden määrä …
Työsuhteen päättäminen sairauden perusteella
… ja irtisanomisperuste saattaa täyttyä. Muun työn tarjoamisvelvollisuus Työsopimuslaki edellyttää, että työnantajan … tarjota muuta työtä. Oikeustapauksia: TT 2003-97, TT1986-26, TT1984-135, TT2012-153, TT2011-138 Luetuimmat artikkelit Sopimukset … ja irtisanomisperuste saattaa täyttyä. Muun työn tarjoamisvelvollisuus Työsopimuslaki edellyttää, että työnantajan …
Kempeleen malli tepsii poissaoloihin
… Johtaminen 26.3.2020 Teksti: Taru Berndtson Kuva: Mikko Törmänen … voisi tukea alaistensa työkykyä niin, että alati kasvavat sairauspoissaolot saataisiin hallintaan? … valmiiksi kokemusta työn räätälöinnistä, sillä jo vuodesta 2012 Kempeleellä on ollut käytössä korvaava työ. Useimmiten …
Henkilöstö mukaan kehittämään
… rahoitus Tekesin Liideri-ohjelmasta. Kun Hämeenkyrön vuoden 2012 kate oli miinuksella, olisi helpoin ratkaisu ollut … laskua juuri silloin, kun palvelutarve päinvastoin kasvaa. Kaivoon kannetun veden vaikutukset on todettu … Tilaisuuksiin osallistui henkilöstöstä kaikkiaan 66 prosenttia. Kehitysesityksiä saatiin kokoon 80 …
Lomautukset ovat väliaikainen toimenpide
… 2013 alun tilanteesta vuoden 2014 loppuun mennessä noin 600 hengellä. Vakituisia kaupungin töissä on nyt lähes 5 000 … eivät johtaneet lomautuksiin. Marras–joulukuussa 2012 käytiin kolmannet yt-neuvottelut, joissa työnantaja … vuoden 2009 kuntaliitosta seurasi tavanomainen menojen kasvu, mutta sitten tuli eteen totuuden hetki. Vaikeutettu …