Ihmeen paljon muuttajia
… kuolleisuus pitääkin huolen siitä, ettei väkiluku pääse kasvamaan. 4 500 asukkaan kunnassa noin 20 hengen vuosittainen … palvelujen kautta. Pikkujoulut ovat tärkeä me-hengen kasvattaja, ja henkilöstöetuuksina tarjoamme kuntosalin … kuolleisuus pitääkin huolen siitä, ettei väkiluku pääse kasvamaan. 4 500 asukkaan kunnassa noin 20 hengen vuosittainen …
Eläkeuudistus nytkähti eteenpäin
… vastaa noin miljardia euroa. Eläkejärjestelmän kulut ovat kasvaneet muun muassa alhaisen syntyvyyden ja väestön … valtiovalalle uudistuksen toteuttamisesta tammikuun 2025 loppuun mennessä. Uudistusta valmistellaan järjestöjen … tasopalkoiksi: osaamisen ja vastuun tasoja neljä Pointti! 25.3.2026 HR-viestinnän asiantuntija Outi Paasonen: …
Voiko nuorikin luottaa saavansa eläkettä?
… he saavat faktatietoa. Euroilla mitattuna eläkkeet ovat kasvaneet, vaikka niin sanottu korvaussuhde eli viimeisten … käytetään työskentelyyn. Esimerkiksi vuosina 1941–45 syntyneillä miehillä elinajanodote oli 54 vuotta ja naisilla alle 61 vuotta. Vuonna 2022 syntyneen …
Vanhaa palkkausjärjestelmää ei voi enää paikata
… ei voi enää paikata Ensi vuoden aikana 15 kunnassa simuloidaan ja sen jälkeen kokeillaan uuteen … vaadittavan osaamisen ja vastuun yhdistelmästä eli osvasta. Osva-tasoja on kolme: C1, D1 ja E1. C1 tarkoittaa normaalia … Ensi vuoden aikana 15 kunnassa simuloidaan ja sen jälkeen kokeillaan uuteen …
”Aikaansaaminen on taito, jota voi oppia”
… prosessia, jossa ihmisten jaksaminen ja työhyvinvointi kasvavat samassa suhteessa kuin tulos paranee. – … tasopalkoiksi: osaamisen ja vastuun tasoja neljä Pointti! 25.3.2026 HR-viestinnän asiantuntija Outi Paasonen: … tasopalkkaa työntekijän näkökulmasta" Sopimukset 25.2.2026 Palkkaus uudistuu SOTE-sopimuksessa: tasoja on …
Hyvinkäästä kriisiajan mannekiini
… korjaamiseksi yhteistoimintaneuvottelut. Tavoitteena on 15 miljoonan euron tulosparannus. Säästäminen on vaikeaa … miljoonaa euroa tappiolla, kun tulot pienenivät ja menot kasvoivat voimakkaasti. Tätä ei hahmotettu niin kauan, kun … päiväkodin ja kolmen koulun lakkauttaminen, luokkakokojen kasvattaminen ja ohjaajien vähentäminen. – Se oli valtava …
Turvallisuusselvitys: Milloin henkilöturvallisuusselvitystä tarvitaan kunta-alalla?
… varmistamiseksi. Nykyinen laki tuli voimaan vuonna 2015. Kunnilla ja hyvinvointialueilla samanlaisia tarpeita … tasopalkoiksi: osaamisen ja vastuun tasoja neljä Pointti! 25.3.2026 HR-viestinnän asiantuntija Outi Paasonen: … tasopalkkaa työntekijän näkökulmasta" Sopimukset 25.2.2026 Palkkaus uudistuu SOTE-sopimuksessa: tasoja on …
Tekoälyä ihmisten ehdoilla
… tasopalkoiksi: osaamisen ja vastuun tasoja neljä Pointti! 25.3.2026 HR-viestinnän asiantuntija Outi Paasonen: … tasopalkkaa työntekijän näkökulmasta" Sopimukset 25.2.2026 Palkkaus uudistuu SOTE-sopimuksessa: tasoja on …
Uusi suositus kehittää HR-tiedolla johtamista
… tunnuslukujen laskentatavoista. Suosituksen luonnosversio oli kommentoitavana toukokuussa 2021 KT:n … ja uudistumista voidaan kuvata esimerkiksi teemojen muutosvalmius, asiakaskokemus ja digiosaaminen kautta. … tasopalkoiksi: osaamisen ja vastuun tasoja neljä Pointti! 25.3.2026 HR-viestinnän asiantuntija Outi Paasonen: …
Paikallinen sopiminen korona-aikana
… tasopalkoiksi: osaamisen ja vastuun tasoja neljä Pointti! 25.3.2026 HR-viestinnän asiantuntija Outi Paasonen: … tasopalkkaa työntekijän näkökulmasta" Sopimukset 25.2.2026 Palkkaus uudistuu SOTE-sopimuksessa: tasoja on …