Naisjohtaja on yhä yleisempi kunta-alalla
… osuus kunta-alan johtajista ja ylimmistä virkamiehistä on kasvussa. Kunnan- ja kaupunginjohtajista jo neljäsosa on … osuus kunta-alan johtaotehtävissä työskentelevistä on kasvanut kahdella prosenttiyksiköllä. Johtajia ja ylempiä … (27 %). Kunnan- ja kaupunginjohtajista neljäsosa (25,3 %) on naisia. Naisten osuus kunnan johdossa on selvässä …
Virantoimituspaikan muuttaminen
… päätöksellä vuonna 2008. Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) 5.6.2014 antamassa vuosikirjapäätöksessä (KHO:2014:94) … oli oikeudelliselta luonteeltaan rehtorin virantoimitusvelvollisuuden muuttamista koskeva valituskelpoinen päätös. … muuttaminen ei ole sama asia kuin virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen. Työnjohdollisesta …
Suomen talous olisi tarvinnut yhteiskuntasopimusta
… KT-kulma 3.12.2015 Markku Jalonen, kunta-alan työmarkkinajohtaja Kuva: Jarmo … Kukin sopimusala neuvottelisi itsenäisesti, miten kustannusvaikutus jaetaan alakohtaisesti. Vaikeinta oli neuvotella … tasapuolisesti. Esitimme myös, että työnantajan sairausvakuutusmaksun alennus kohdennetaan myös …
Eläkeneuvottelut käynnissä
… ja sisältökysymyksiä täsmennettiin työllisyys- ja kasvusopimuksessa. Eläkeuudistus on keskeinen ja välttämätön osa Suomen julkisen talouden kestävyysvajeen supistamista. Työmarkkinakeskusjärjestöjen ja maan hallituksen yhteisenä tavoitteena on nostaa vuoteen 2025 mennessä eläkkeelle siirtymisiän odote vähintään 62,4 …
Opiskelijan työssäoppimisen ohjaaminen
… tehtävän työmäärää vastaava tuntimäärä opettajan opetusvelvollisuuteen opetusvelvollisuustyöajassa. Vaikka työssäoppimisen ohjaaminen ei … työssäoppimisen ohjaamistehtäväresurssia ei jaeta luvulla 1,5. Työssäoppimisen ohjaamisen laadusta ja laajuudesta määrää …
Kunnat haluavat vastuuta työllisyydestä
… mukaisesti. Kuntien oman osuuden odotetaan olevan noin 15 prosenttia suhteutettuna vuoden 2018 työmarkkinatuen … tasopalkoiksi: osaamisen ja vastuun tasoja neljä Pointti! 25.3.2026 HR-viestinnän asiantuntija Outi Paasonen: … tasopalkkaa työntekijän näkökulmasta" Sopimukset 25.2.2026 Palkkaus uudistuu SOTE-sopimuksessa: tasoja on …
Markku Jalonen oli etulinjan johtaja loppuun asti – lue, mitä kaikkea kuului 18 vuoteen KT:n johdossa
… Työelämän kehittäminen 20.2.2025 Teksti: Ville Miettinen Markku Jalonen oli etulinjan … on ollut todellinen yhteiskunnan näköalapaikka.” Vaikutusvallan kasvattaminen Vuosikausien pohjatyön jälkeen KT … vaihtoehdot, koska maailma voi muuttua. Esimerkiksi vuonna 2011 alettiin neuvottelemaan keskitettyä raamisopimusta, …
Työurat pidemmiksi työkykykoordinaattorien avulla
… olevan työkyvyttömyyden uhka. Kevan mukaan vuonna 2015 alle viidesosassa kuntaorganisaatioista työskenteli … tasopalkoiksi: osaamisen ja vastuun tasoja neljä Pointti! 25.3.2026 HR-viestinnän asiantuntija Outi Paasonen: … tasopalkkaa työntekijän näkökulmasta" Sopimukset 25.2.2026 Palkkaus uudistuu SOTE-sopimuksessa: tasoja on …
Määräaikaiset työsopimukset
… Lainsäädäntö 3.3.2011 Lauri Niittylä, johtava työmarkkinalakimies Kuva: … sopimuksen solmimisedellytyksiin. Työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 3 §:n säännöstä määräaikaisen työsopimuksen … määräaikaisia sopimuksia tehdään, sitä vahvemmaksi kasvaa oletus työvoiman tarpeen pysyvyydestä. Työvoimatarpeen …
Eläkejärjestelmien yhdistäminen saa kannatusta
… vakuutettujen määrän vähenemistä kunnallisessa ja kasvua yksityisen sektorin eläkejärjestelmässä, mikä lisää … rahoittajien kesken. Eläkejärjestelmien yhdistäminen kasvattaisi joukkoa, joka kantaa riskin mahdollisista … Työryhmä edellyttää jatkovalmistelun toteuttamista 15-kohtaisen ohjelman perusteella. Yhdistämisen jälkeen …