Ihmeen paljon muuttajia
… kuolleisuus pitääkin huolen siitä, ettei väkiluku pääse kasvamaan. 4 500 asukkaan kunnassa noin 20 hengen vuosittainen … palvelujen kautta. Pikkujoulut ovat tärkeä me-hengen kasvattaja, ja henkilöstöetuuksina tarjoamme kuntosalin … kuolleisuus pitääkin huolen siitä, ettei väkiluku pääse kasvamaan. 4 500 asukkaan kunnassa noin 20 hengen vuosittainen …
Eläkeuudistus nytkähti eteenpäin
… Tavoitteeksi on asetettu vahvistaa julkista taloutta noin 0,4 prosenttiyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tämä … vastaa noin miljardia euroa. Eläkejärjestelmän kulut ovat kasvaneet muun muassa alhaisen syntyvyyden ja väestön … aikuiskoulutustuki hallitusohjelman mukaan päättyy 1.8.2024. KT on vastustanut aikuiskoulutustuen lakkauttamista, …
Voiko nuorikin luottaa saavansa eläkettä?
… he saavat faktatietoa. Euroilla mitattuna eläkkeet ovat kasvaneet, vaikka niin sanottu korvaussuhde eli viimeisten … lisävuosista käytetään työskentelyyn. Esimerkiksi vuosina 1941–45 syntyneillä miehillä elinajanodote oli 54 vuotta ja … he saavat faktatietoa. Euroilla mitattuna eläkkeet ovat kasvaneet, vaikka niin sanottu korvaussuhde eli viimeisten …
Vanhaa palkkausjärjestelmää ei voi enää paikata
… palkkaluokka sijoittui haarukkaan Y 17–21, lakimiehen Y 31–34. Palkat eivät joustaneet, vaikka ihmisen työnkuva olisi … vaadittavan osaamisen ja vastuun yhdistelmästä eli osvasta. Osva-tasoja on kolme: C1, D1 ja E1. C1 tarkoittaa normaalia … vaadittavan osaamisen ja vastuun yhdistelmästä eli osvasta. Osva-tasoja on kolme: C1, D1 ja E1. C1 tarkoittaa …
”Aikaansaaminen on taito, jota voi oppia”
… Työelämän kehittäminen 23.2.2024 Teksti: Hertta-Mari Kaukonen Kuva: Eeva Anundi … Heike Bruch ja Sumantra Ghoshal pääsivät vuona 2004 hätkähdyttävään tulokseen: Vain 10 prosenttia … prosessia, jossa ihmisten jaksaminen ja työhyvinvointi kasvavat samassa suhteessa kuin tulos paranee. – …
Hyvinkäästä kriisiajan mannekiini
… Johtaminen 4.6.2020 Teksti: Teuvo Arolainen Kuva: Eeva Anundi … miljoonaa euroa tappiolla, kun tulot pienenivät ja menot kasvoivat voimakkaasti. Tätä ei hahmotettu niin kauan, kun … päiväkodin ja kolmen koulun lakkauttaminen, luokkakokojen kasvattaminen ja ohjaajien vähentäminen. – Se oli valtava …
Turvallisuusselvitys: Milloin henkilöturvallisuusselvitystä tarvitaan kunta-alalla?
… Lainsäädäntö 14.6.2024 Teksti: Anne Kiiski, neuvottelujohtaja … Tilaa lehti! Uusimmat artikkelit Työelämän kehittäminen 7.4.2026 Palkittu kehittämisteko: Pirkanmaalla …
Tekoälyä ihmisten ehdoilla
… Tilaa lehti! Uusimmat artikkelit Työelämän kehittäminen 7.4.2026 Palkittu kehittämisteko: Pirkanmaalla …
Uusi suositus kehittää HR-tiedolla johtamista
… Työelämän kehittäminen 14.9.2021 Jaana Näsänen, kehittämispäällikkö Riikka Krause, … tunnuslukujen laskentatavoista. Suosituksen luonnosversio oli kommentoitavana toukokuussa 2021 KT:n … ja uudistumista voidaan kuvata esimerkiksi teemojen muutosvalmius, asiakaskokemus ja digiosaaminen kautta. …
Paikallinen sopiminen korona-aikana
… Sopimukset 22.4.2021 Kuva: Freepik.com Paikallinen sopiminen korona-aikana … aikana. KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt sopivat 4. maaliskuuta uusista yhteisistä ohjeista paikalliseen … yleisen virka-ja työehtosopimuksen (KVTES) I luvun 4 §:n mukaan paikallisella sopimuksella ei kuitenkaan saa …