Hyvä maine edellyttää hyvää toimintaa
… Hyvä maine edellyttää hyvää toimintaa Hyvämaineinen kunta houkuttelee asukkaita, yrityksiä ja työntekijöitä. … haluavat muuttaa asumaan ja yritykset investoida sellaiseen kuntaan, jonka maine on hyvä. Toiseksi hyvä maine suojelee … toimien tavallaan turvatyynynä. Jos huonomaineinen kunta joutuu kriisiin, niin kriisin seuraukset ovat yleensä …
Teen tärkeää työtä
… Teksti: Kaisa Koskela Kuva: Pixhill Teen tärkeää työtä Kunta-alalla työskentelevät pitävät työtään tärkeänä ja … toteutti Keva yhteistyössä Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmän kanssa, jossa ovat edustettuina KT ja kunta-alan palkansaajajärjestöt. Kunta-alalta tutkimukseen …
Tiesitkö, että valtuutetut edustavat työnantajaa?
… vaikuttavat päätöksillään sekä henkilöstön työoloihin että kuntalaisten palveluihin. Kuva: Antti Yrjönen / Lehtikuva … moni valtuutettu ajattelee edustavansa ensisijaisesti kuntalaisia ja heidän palvelujaan. Harvempi ehkä tiedostaa, … on strategista johtamista Valtuustot päättävät kuntastrategiasta ja hyvinvointialuestrategiasta. Niiden …
Avoimuus torjuu korruptiota
… Taru Berndtson Avoimuus torjuu korruptiota Sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen kunnissa ja maakunnissa tehdään … Juuso Oilinki oikeusministeriöstä sanoo, että sote- ja maakuntauudistus tulee vaikuttamaan merkittävästi … jossa vain yksi tai muutama yritys voi voittaa. Yritys- tai kuntapäättäjällä voi olla kiusaus edistää oman tai …
Digitalisaatio muuttaa työtä
… – Meillä on jo meneillään hiljainen vallankumous, sanoo Kuntatyönantajien kehittämispäällikkö Terttu Pakarinen. Kuntatyön tarve ei katoa mihinkään, kehittämispäällikkö … etsimiseen menee aikaa. Tähän saattaa syntyä uusi ammattikunta. Oleellista, suodatettua, tietoa käytetään muutosten …
Kuinka olla kiinnostava työnantaja nuorelle?
… 16.6.2023 Kuinka olla kiinnostava työnantaja nuorelle? Kuntarekryn palvelujohtaja Anne-Mari Mourukoski kokosi kolme … Tällöin perehdyttämiseen käytetty aika on lopulta pieni. Kuntarekry on julkissektorin työnhakupalvelu ja kuntaorganisaatioiden ja hyvinvointialueiden …
E2 Tutkimuksen selvitys paljastaa, että nuoret arvostavat koulutuksen mukaista työnkuvaa
… He arvostavat erityisesti hyvää työilmapiiriä. Kunta- ja hyvinvointialalla työskentelevät nuoret ovat … odotusten täyttyvän. Tulokset käyvät ilmi E2 Tutkimuksen Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:lle tekemästä selvityksestä. Selvitys koski nuorten käsityksiä kunta- ja hyvinvointialan houkuttelevuudesta. – Tulokset …
Sote-uudistuksessa edettävä harkiten
… täytyy välttää aiempien uudistusten virheet, sanoo Kuntatyönantajien neuvottelupäällikkö Henrika … on aika miettiä palkkojen harmonisointia. Kunnissa ja kuntayhtymissä on syytä varautua sote-sektorin remonttiin, … vaikka sote-uudistus jääkin seuraavalle eduskunnalle. Kuntatyönantajien neuvottelupäällikkö Henrika …
Jaksamista voidaan parantaa yhteistyöllä
… palautejärjestelmän työaikojen kuormittavuuden seurantaan kunta-alan seurantatutkimuksessa mukana oleville … yötyön tai pitkän työvuoron jälkeen. Härmän mukaan kunta- ja sairaala-organisaatioiden työajat ovat muuttuneet … palautejärjestelmän työaikojen kuormittavuuden seurantaan kunta-alan seurantatutkimuksessa mukana oleville …
Poikkeusolojen yhteistoiminnassa parannettavaa
… paljon kohentuneen viime keväästä. Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmä toteutti seurantakyselyn korona-ajan työsuojelun yhteistoiminnan toteutumisesta kunta-alan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstölle … työsuojeluhenkilörekisteriin merkityille kunta-alan työsuojelupäälliköille ja …