
JHL ja Jyty hyvityssakkoihin Turun tukityötaisteluista
Turun kaupungin enemmistöomisteisen Arkea oy:n työntekijöiden lakkoilun tueksi järjestetyn tukilakon sekä ylityö- ja vuorovaihtokiellon lainmukaisuutta voidaan arvioida ilman, että niin sanotusta primaarityötaistelusta on nostettu kanne työtuomioistuimessa.

Mäkkärin kassalta opettajaksi

Hallitusohjelman toteuttaminen on käynnistynyt
Työvoimapula on kaikkein suurinta kunta- ja hyvinvointialoilla. Se vaikeuttaa merkittävästi lakisääteisten peruspalvelujen tuottamista. Tämä on tunnistettu hallitusohjelmassa ja työvoimapulan ratkaisemiseksi on esitetty useita keinoja. Nyt on olennaista konkretisoida toimenpiteet mahdollisimman nopeasti.

Kainuun ihme

"Emme ole kokeneet, että olisimme jääneet jostakin paitsi ilman kuntakokeilua"
Etelä-Karjalassa on tehty laajaa yhteistyötä työllisyyden hoidossa jo pitkään. Se oli muutosjohtaja Johanna Ilmonin mukaan yksi syy siihen, miksi maakunta jäi kuntakokeilun ulkopuolelle.

"Osaamistamme on parannettava"
Hallitusohjelma Vahva ja välittävä Suomi painottaa julkisen talouden tilanteen parantamista kokonaisuutena hallituskauden aikana kuudella miljardilla. Painopiste on erityisesti valtion velkaantumisen vähentämisessä.