
Ulkomaalaistaustaisten määrä kunta-alalla kasvaa tasaisesti
Suomen väestöstä ulkomaalaistaustaisia vuonna 2020 oli yhteensä 444 031, mikä on 8 prosenttia koko väestöstä.

Vauhti kiihtyy hyvinvointialueiden valmistelussa
Hyvinvointialueiden valtuustot aloittavat toimintansa ensi vuoden maaliskuussa. Aluevaltuustot tarvitsevat HR-valmistelijoiden tuottamaa HR-tietoa muun muassa alueiden henkilöstövoimavarojen suunnitteluun ja alueiden toiminnan käynnistämiseen vuoden 2023 alussa.

Päättäjien yhteistyö kannattaa
Kuntavaalien jälkeen veteraanipoliitikot edustavat jatkuvuutta, ensimmäisen kauden valtuutetut tuovat aina jotain uutta.

KT laajeni kunta- ja hyvinvointialuetyönantajaksi
Uuden lain mukaan KT on itsenäinen julkisoikeudellinen yhteisö. Jatkossa KT valvoo niin kuntien ja kuntayhtymien kuin perustettavien hyvinvointialueiden ja hyvinvointiyhtymien etua. Lisäksi niiden omistuksessa ja määräysvallassa olevat yritykset, säätiöt ja osuuskunnat voivat liittyä uuden KT:n jäseniksi.

Lappeenrannassa yhteistyö pelaa
Lappeenrannan kaupunginjohtajan Kimmo Jarvan mukaan päätösten valmistelukäytäntöihin kuuluu virkamiesten ja kaupunginvaltuuston tiivis kanssakäyminen. Hän uskoo, että hyvä yhteistyö jatkuu myös uuden valtuuston kanssa.

Pudasjärven henkilöstö voi hyvin
Pudasjärvi, Suomi-neidon vyönsolki lähellä Oulua, kasvattaa tunnettuuttaan muun muassa ekologisella hirsirakentamisella, joka vaikuttaa jopa työvoiman saantiin.

Vakituinen henkilöstö pysyy kuntasektorilla
Henkilöstön vaihtuvuutta voi tarkastella monesta kulmasta. Ihmiset siirtyvät eläkkeelle ja ovat työuran aikanakin tiettyjä ajanjaksoja pois töistä, esimerkiksi vanhempainvapaalla.

Irti häpeästä
Kun Ella Autin äiti neljä vuotta sitten menehtyi ALS-tautiin, Autti päätti jättää työnsä mainosalalla ja ryhtyä tutkimaan sitä, miten terveysalan työyhteisöissä muodostuu häpeää.

Uusi suositus kehittää HR-tiedolla johtamista
Henkilöstökertomus laaditaan kerran vuodessa. Henkilöstökertomukseen koottuja tietoja on kuitenkin syytä seurata ennakoivasti ja reagoida niihin pitkin vuotta. Henkilöstön hyvinvointiin liittyviä tietoja myös käsitellään säännöllisesti yhteistoiminnassa henkilöstönedustajien kanssa.