
Sota muutti ratkaisevasti myös talouden näkymät

Aika suunnitella työterveyshuoltoa

Maailma muuttuu, niin mekin
Oli helmikuu. Totesin että hyvinvointialueet aloittivat runsas kuukausi sitten. Kyllä hoitoon pääsy nopeutuu, mutta ei ihan näin äkkiä.Jos kärsimättömyys vaivaa asiakkaita, voi se vaivata tekijöitäkin. Kehitystyö etenee, mutta vähitellen, jolloin tuloksia huomaa vasta ajan kuluessa. Silloin on hyvä pitää suunta selkeänä.

Tuottavuuden kasvu turvaa hyvinvoinnin

"Hyvinvointialueuudistuksella halutaan turvata suomalaisten sote-palvelut asuinkunnasta riippumatta"
”Jos ei uskalleta luopua nykyisistä toimintatavoista, se voi johtaa juustohöylämäiseen leikkaamiseen”, Pohteen johtaja Ilkka Luoma sanoo.

"Heikko lukutaito vähentää mahdollisuuksia olla täysivaltainen tietoyhteiskunnan jäsen"
Espoon kirjastopalveluiden johtaja Ritva Nyberg on työskennellyt noin 30 vuotta kirjastoissa eri tehtävissä. Hän kertoo kokeneensa kirjastotyön aina merkitykselliseksi.

Kriiseihin on haettava ratkaisuja
Ratkaisuna on ollut esimerkiksi Ruotsista ja Tanskasta poikkeava, mittava velkaantuminen. Se on kuitenkin vain tilapäinen keino.