Työsopimuksessa ei pidä sopia työaikajärjestelmästä
Ensimmäisessä Vaasan hovioikeuden tuomioissa työnantajalla oli työnjohto- ja valvontaoikeutensa nojalla oikeus muuttaa työaikajärjestelmä jaksotyöstä yleistyöaikaan. Toisessa Vaasan hovioikeuden tuomioissa lopputulos oli päinvastainen.
Opettajien kelpoisuusvaatimukset ovat joustamattomat
Kelpoisuudesta säädetään yksityiskohtaisena kapea-alaisena ainekohtaisena kelpoisuutena antaa opetusta, joka ei jätä koulutuksenjärjestäjälle juurikaan harkintavaltaa. Opettajalta kelpoisuuden laajentaminen vaatii vähintään vuoden yliopisto-opintoja.
Työaika ensihoidossa
Kunta on hyvä kesätyönantaja
Kunnat ja kuntayhtymät työllistivät joko suoraan tai välillisesti viime vuonna noin 40 000 kesätyöntekijää. KT:n tekemän kyselyn mukaan kuntien kesätyöntekijöistä oli viime vuonna 83 prosenttia alle 25-vuotiaita.
Perhepäivähoitajien määrä vähentynyt rajusti
KT Kuntatyönantajat keräsi lukumäärätiedot eri perhepäivähoitomuodoissa työskentelevistä kunnallisista perhepäivähoitajista ja heidän hoidossaan olevista lapsista. Tiedustelu lähetettiin kaikkiin kuntiin.
Eläkeuudistus hillitsee eläkemenoja
Työmarkkinakeskusjärjestöjen 26. syyskuuta saavuttama neuvottelutulos näyttää suuntaviivat lainsäädäntövalmistelulle, jota työstetään kolmikantaisesti sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Monet eläkeuudistuksen yksityiskohdat tarkentuvat vasta lain valmistelussa. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätkaudella 2015.
Sote-muutos pienentää kuntien menopaineita
Näiden materiaalien yhteydessä julkaistaan myös kuntatalousohjelma. Se tarkastelee kuntatalouden tilaa, kuntiin kohdistuvia yleisiä muutospaineita ja hallituksen kuntia koskevia toimenpiteitä. Ohjelman lopussa on kuntien kirjanpidon mukainen kehitysarvio loppukehyskaudelle. Se on painelaskelma, mutta antaa puutteineenkin kunnille tärkeää tietoa lähivuosien kehityssuunnista.
Rekrytointi ei ole läpihuutojuttu
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä tehdään lähes tuhat rekrytointia vuodessa. Työhönoton prosesseja on kehitetty. Myönteistä palautetta tulee sekä henkilöstöltä että hakijoilta. Tarvittavat paikat saadaan täytetyksi melko hyvin, 96-prosenttisesti.
Työelämän rokotukset
Työelämän rokotukset voidaan jakaa kahteen osaan sen mukaan, minkä ryhmän suojelemiseksi rokotus on tarkoitettu.
Työntekijöiltä voidaan tartuntatautilain mukaisesti edellyttää rokotusten ottamista asiakkaiden suojelemiseksi.