
Henkilöstömitoitus voimaan porrastetusti
Lakia ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista on muutettu.

Tavallisuus on arvokasta
Jo valmiiksi kehnossa kunnossa ollut kuntatalous kärsi lisää koronapandemian tuomista ylimääräisistä kuluista.

Sopimusratkaisu tuo kunnille vakautta
Koska neuvottelujen kohteena olevat asiat olivat laajoja ja vaikeita, neuvottelujen yllä leijui jatkuva kriisiytymisen uhka ja sopimusratkaisun siirtyminen syksyyn.

Kunnat varpaillaan opetusjärjestelyissä

Kuntien edunvalvonta on kestävyyslaji
Markku Jalosella on takanaan monipuolinen yli 30 vuoden työkokemus työmarkkinajärjestöissä niin palkansaaja- kuin työnantajapuolellakin.

Sopimusneuvottelut maaliin
Kunta-alan sopimusneuvottelut saatiin maaliin, kun KT:n ja pääsopijajärjestöjen edustajat kokoontuivat 17. kesäkuuta allekirjoittamaan virka- ja työehtosopimuksia Kuntataloon Helsinkiin.

Tietoa päätösten tueksi
Imatralla on johdettu tiedolla. Kaupungin johto selvitti taloudelliset faktat ja teki ne näkyviksi päättäjille. Seurauksena oli suuria muutoksia, mutta samalla tulot ja menot asettuivat tasapainoon.

Johtaminen ja työnantajakuva parantuivat
Kuntien ja kuntayhtymien työnantajakuva on kehittynyt myönteiseen suuntaan. Lähes 80 prosenttia tutkimukseen vastaajista olisi valmis suosittelemaan omaa työpaikkaansa ystävilleen.

Ihme omalla reseptillä
Imatran kaupungin tehtävät ja työnjaot pyöräytettiin täysin uusiksi alle kymmenessä vuodessa. Johtamisrakenne keveni viiden vuoden aikana keskimäärin yhteensä 43 prosenttia.