KT-lehden yhteystiedot ja toimitus

Sopimus- ja neuvottelujärjestelmä uudistuu
Parhaillaan eduskunnassa oleva lakiesitys kuntien ja maakuntien työnantajaedunvalvonnan järjestämisestä merkitsee toteutuessaan sitä, että KT:sta tulee kuntien ja kuntayhtymien lisäksi myös perustettavien maakuntien valtakunnallinen työnantajaorganisaatio. Myös kuntien ja maakuntien määräysvallassa olevat yritykset ja säätiöt voivat olla Kunta- ja maakuntatyönantajat KT:n jäseniä.

Työvoimakustannusten sopeutus jatkuu
Valtaosa säästöistä syntyi hyödyntämällä luonnollista poistumaa, töiden uudelleen järjestelyillä, uusilla toimintatavoilla ja toimintoja tehostamalla. Säästöjä saatiin aikaan myös tiukentamalla rekrytointia, vähentämällä sijaisten ja määräaikaisten käyttöä, jättämällä virkoja ja toimia täyttämättä sekä tiukennetulla täyttölupamenettelyillä.
Kuntajohtaja kaipaa arvostusta ja kollegoiden tukea
Kuntajohtajatyön arvostus ja kehittäminen -selvitys on Suomen Kuntaliiton, KT Kuntatyönantajien ja Suomen kuntajohtajat ry:n yhteistyössä tekemä kyselyselvitys. Kyselyyn vastasi helmikuussa 2017 yhteensä 185 kuntajohtajaa Suomen 311 kuntajohtajasta.

Kansalaisilla paljon epäilyjä korruptiosta
Sote- ja maakuntauudistuksessa jaetaan paljon valtaa ja rahaa, mutta myös hyvin palkattuja töitä. Professori Ari Salmisen mukaan samalla olisi oiva hetki rakentaa hyvät eettiset pelisäännöt niin uusiin maakuntakonserneihin kuin muotoaan muuttaviin kuntiin.

Hyvä valmistelu helpottaa
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen siirtyi valmistelemaan sote- ja maakuntauudistukseen liittyvää henkilöstöjen siirtoa tämän vuoden alusta. Työpaikka vaihtui Pohjois-Pohjanmaan liittoon, jossa Jääskeläinen työskentelee kolme päivää viikossa. Ydinryhmään kuuluu hänen lisäkseen viisi muuta henkilöä.

Hyvät johtamiskäytännöt tukevat muutoksessa
Työterveyslaitoksen tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yli kolmannes kuntien työntekijöistä oli kohdannut työssään viimeisen puolen vuoden aikana rakenteellisia muutoksia ja joka viidennen työn sisältö oli muuttunut. Silti kolme neljästä koki työn imua useita kertoja viikossa.

Väliaikaisratkaisu maakuntien ja yritysten sopimuksista
Kyseessä on kuitenkin väliaikaisratkaisu, jolla halutaan mahdollistaa sopimusoikeudet ja sovellettavat työehdot ennen kuin varsinainen uusi kuntien ja maakuntien sopimus- ja neuvottelujärjestelmä saadaan aikaan. Työnantajille tarjotaan tällä järjestelyllä mahdollisuutta säilyttää syntyvä uusi työnantajaorganisaatio kuntasopimusten piirissä siirtymäkauden ajan.