
Hyvä palkkapolitiikka ohjaa toimintaa
Palkankorotukset asetetaan sille tasolle, josta Ruotsin talouden katsotaan yleisesti ottaen selviävän. Muiden sektoreiden keskusjärjestöjen on huomioitava palkankorotustaso normina omissa neuvotteluissaan.

Henkistä ensiapua nopeasti

Turvallisuutta voi lisätä ennakoimalla

Työssä turvallisesti
Työpaikan työturvallisuustyölle on monta perustetta. Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa huolehtimaan työpaikan turvallisuudesta. Työnantajalla on myös moraalinen vastuu huolehtia siitä, että työntekijät voivat tehdä työnsä terveinä ja turvallisesti.

Muutoksessa on tunnustettava tunteet
Kokkolassa sote irtaantuu kaupungista jo vuodenvaihteessa maakunnalliseen sote-kuntayhtymään, mikä on laajalti tuntuva muutos. Myös terveyskeskussairaalaa ja sen toimintaa suunnitellaan uusiksi. Tavoite on tiivistää yhteistyötä nykyisen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä sekä jouhevoittaa hoitopolkuja.