
Paikallinen sopiminen
Työnantajan ja henkilöstön välisen yhteistoiminnan järjestäminen kunnissa ja kuntayhtymissä perustuu kunta-alan yhteistoimintalakiin. Yhteistoiminnan osapuolia ovat kunta työnantajana ja sen palveluksessa oleva henkilöstö, jonka edustajina toimivat luottamusmies, työsuojeluvaltuutettu tai muu henkilöstön edustaja. Jokaisessa kunnassa on lisäksi oltava yhteistoimintaelin.

Kunta-alan henkilöstömäärä vaihtelee eri tilastoissa
Työvoimatutkimus on otostutkimus

Opiskelijan työssäoppimisen ohjaaminen
Jos ammatillisen oppilaitoksen opettajan tehtäväksi määrätään opiskelijoiden työssäoppimisen ohjaaminen, luetaan tehtävän työmäärää vastaava tuntimäärä opettajan opetusvelvollisuuteen opetusvelvollisuustyöajassa.

Vuorotteluvapaan ehtoja tiukennettiin
Vuorotteluvapaalle voi uusien määräyksien mukaan päästä 16 vuoden työhistorian jälkeen aiemman 10 vuoden sijasta. Vuorotteluvapaan kesto nousi 100−360 kalenteripäivään. Vapaa on edelleen mahdollista pitää jaksotettuna kahden vuoden kuluessa ensimmäisen vuorotteluvapaajakson aloittamisesta.

Työmarkkinahäiriöistä ilmoitettava KT:lle
Kunnan ja kuntayhtymän toiminta voi häiriintyä kaikissa työmarkkinahäiriötilanteissa. Palvelujen tuottaminen voi vaikeutua tai jopa keskeytyä kokonaan. Työtaistelu voi myös aiheuttaa vaaraa henkilöille ja omaisuudelle.

Erilainen palkkakohtelu ei ollut yhdenvertaisuuslain vastainen
Lukion opettaja kanteli oikeuskanslerille lukioresurssitunneista korvattavien tehtävien perustumisesta opettajan opetusvelvollisuuteen. Kaupungin kanteluun antamassa selvityksessä todetaan, että ainekohtaiset vaihtelut opetusvelvollisuudessa perustuvat nimenomaisesti siihen, että eri oppiaineiden työmäärät on arvioitu kokonaisuudessaan ainekohtaisesti erilaisiksi.

Vuosityöajat vaihtelevat sektoreittain
Työajat ja tehdyt työtunnit vaihtelevat työllisyyden ja palkansaajien rakenteen muutosten mukaisesti. Jos esimerkiksi osa-aikatyö yleistyy enemmän kuin kokoaikatyö, keskimääräinen viikkotyöaika lyhenee.
Tehtyä viikkotyöaikaa lyhentävät lomat sekä muut poissaolot ja pidentää ylityö. Työajat vaihtelevat myös toimialoittain ja ammateittain sekä työnantajasektorin mukaan.

Hoitajille enemmän työaikaa potilaille
Päijät-Hämeen keskussairaalassa selvitettiin, että jopa 16 prosenttia leikkaussalihoitajan työajasta hukkui puhtaasti logistisiin töihin. Tuo aika oli luonnollisesti pois siitä oleellisimmasta eli potilaan hoidosta. Vaikutus oli kaikkiaan melkoinen, sillä 14 leikkaussalissa tehdään vuodessa noin 7 000 toimenpidettä.

Kiky pähkinänkuoressa
Miksi kilpailukykysopimus?
Kilpailukykysopimuksen (kiky) tavoitteena on parantaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä, lisätä talouskasvua, luoda työpaikkoja, tukea julkisen talouden sopeuttamista ja edistää paikallista sopimista sopimusten kautta.