
Uskalla johtaa ja luota osaamiseen
Tampereen kaupungin toimintamallin uudistamisen tavoitteina oli muun muassa kumppanuuden vahvistaminen sekä johtamisen selkiyttäminen ja kehittäminen.

Siirtyvä henkilöstö muuntuu taloushallinnon erityisosaajiksi
Kuntien taloushallinnon ulkoistaminen on yleistynyt. Esimerkiksi kirjanpidon teetti jo vuonna 2015 ostopalveluna noin joka viides kuntatoimija.
Monetran alku on vuodessa 2012, kun Oulun kaupunki, johon yhdistyi neljä ympäristökuntaa, ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri päättivät siirtää palkanlaskennan ja taloushallinnon saman katon alle.

Koulutustietojen seuranta osa osaamisen johtamista

Kuntalaisen veroille vastinetta
Mitä kukin veroillaan saa, riippuu elämäntilanteesta, mutta paljon myös asuinpaikasta. Vaikka palvelut pyritään turvaamaan koko maassa, niiden tasossa on kuntien välisiä eroja. Lisäksi kuntalaisen palveluista maksama kustannus vaihtelee kotikunnan kunnallisveroprosentin mukaan.

Työaikalakia esitetään uudistettavaksi

Työn muutos näkyy ammattinimikkeissä
Vuonna 2007 kuntasektorilla oli palvelussuhteessa noin 424 000 palkkaa saanutta henkilöä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin henkilöstön määrä oli laskenut noin 5 000:lla eli reilulla prosentilla.

Urapolut näkyviksi
Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa -hanke päättyi helmikuun 2014 lopussa. Yhtenä tavoitteena oli nostaa henkilöstön osaamiskysymykset taloussuunnittelun rinnalle johtamisessa ja päätöksenteossa.
– Kehitimme kunta-alalle soveltuvia osaamisen ennakointimenetelmiä ja halusimme lisätä tietämystä osaamisen ennakoinnin merkityksestä, Sirpa Sivonen kertoo.

Ylityökorvaus jaksotyön kaksoisjaksolla

Työvuoroluettelon muuttaminen
Mitä erimielisyys koski?
Työnantaja oli muuttanut anestesiahoitajan työvuoroa niin, että se päättyi noin 45 minuuttia myöhemmin kuin mitä työvuoroon oli merkitty. Muutoksen syynä oli sekä se, että yksikössä oli työvoimavajausta yllättävien sairauslomien vuoksi että leikkausaikataulun venyminen ennalta suunnitellusta. Muutos tehtiin puoli tuntia ennen työvuoron päättymistä.

Lomautukset ovat väliaikainen toimenpide
Kuusi kuntaa ja kolme kuntayhtymää yhdistyi uudeksi Kouvolaksi 1.1.2009. Vuoden 2014 alussa päättyi henkilöstön viiden vuoden pituinen irtisanomissuoja. Tammikuussa kaupunginhallitus päätti, että enintään 37 henkilöä irtisanotaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä.