
Heikkenevä talous pakottaa sopeutustoimiin
Valtaosa säästöistä saadaan töiden ja toimintojen uudelleenjärjestelyillä tai tehostamisella sekä luonnollista poistumaa hyödyntämällä. Täyttölupamenettelyt ovat yleisiä. Rekrytointia tiukennetaan mm. vähentämällä sijaisten ja muiden määräaikaisten käyttöä sekä jättämällä virkoja ja toimia täyttämättä.

Keskitetyn sopimuksen jatko auki
Jo lähtökohtatilanne ja aikataulu tunnusteluille oli vaikea. Useimpien alojen työ- ja virkaehtosopimukset ovat voimassa vielä pitkään. Kunta alan sopimus päättyy ensi vuoden helmikuun lopussa.

Työvoimakustannuksia ei ole varaa lisätä
Tulevan sopimusratkaisun muodosta riippumatta työvoimakustannuksia ei ole varaa lisätä. Yksinkertaisinta olisi jatkaa kaikkia eri alojen voimassa olevia työ- ja virkaehtosopimuksia sellaisenaan ilman palkankorotuksia niiden päättymisajankohdasta 1,5 vuodella eteenpäin. Kuntatyönantajan sosiaalivakuutus- ja eläkemaksujen korottamisesta tulisi myös pidättäytyä.

Historiallinen neuvottelutulos
Sen lisäksi siinä on sovittu mm. paikallisen sopimisen edistämisestä ja muutosturvan parantamisesta.

Paikallinen sopiminen laajasti käyttöön
Kolmikantainen työryhmä käsittelee parhaillaan lakiluonnosta paikallisesta sopimisesta selvitysmies Hietalan raportin pohjalta.

Suomen talous olisi tarvinnut yhteiskuntasopimusta
Tarkoituksena oli siirtyä vuoden 2018 sopimuksissa ns. Suomen malliin, jossa työmarkkinakierroksen kustannuskatto määräytyisi lähinnä avoimen sektorin ja vientialojen kilpailukyvyn mukaan. Kukin sopimusala neuvottelisi itsenäisesti, miten kustannusvaikutus jaetaan alakohtaisesti.