
Työnantajalla oli työtaistelun päätyttyä oikeus muuttaa työvuoroluetteloita
Vuonna 2007 sairaanhoitopiirin palveluksesta irtisanoutui yli 400 työntekijää Tehyn järjestämään työtaistelutoimenpiteeseen liittyen. Irtisanoutumisten vuoksi sairaanhoitopiiri ajoi toimintansa alas suurimmassa osassa toimipisteitään.

Tehtävien vaativuuden arviointi
Työtuomioistuimen ratkaisun mukaan Kaupunki oli menetellyt ns. Tehy-pöytäkirjan ja sitä kautta KVTES:n tehtäväkohtaisen palkan määräysten vastaisesti määritellessään 1.1.2008–31.12.2011 tehtäväkohtaiset palkat terveydenhuollon henkilöstöä koskevissa palkkahinnoittelukohdissa 03HOI010, 03HOI020 sekä 03HOI030.

Ohjeita työaikasuunnitteluun
Säännöllinen työaika saattaa olla tarpeen järjestää lyhyeksi ajaksi tai pysyvästi poikkeamaan virka- ja työehtosopimusten vuorokautta tai viikkoa kohden sovituista tuntimääristä.
Myös viikkoa pidempiä työaikajaksoja koskevista sopimusmääräyksistä saattaa olla tarve poiketa.

Kestävyysvajetta kurotaan umpeen
Esimerkiksi kunta-alan henkilöstön kelpoisuusvaatimusten väljentämisellä tavoitellaan 165 miljoonan euron säästöjä. Se, mitä muutoksia tavoitteen toteuttaminen edellyttää säädösvalmistelussa ja koulutusrakenteissa sekä kuntien omissa toimenpiteissä, on vielä auki.

Paikallinen sopiminen on keino tasapainottaa taloutta
KT ehdotti, että osana sopimusratkaisua kunta-alalle olisi syntynyt suositus tai sopimusmallit, joita kunnat ja kuntayhtymät olisivat voineet käyttää paikallisesti taloudellisesti vaikeiksi arvioiduissa tilanteissa.

Esimiestyöhön potkua tutkinnolla
Esimiespassin saanut henkilö on avannut jo monta uutta ovea. Vuoden kestävässä koulutuksessa hiotaan esimiestaitoja ja muun muassa opitaan hallitsemaan omaa jaksamista.
Vaasan kaupungin henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto kertoo, että ideanpoikanen esimiespassista oli jo olemassa hänen tulessaan kaupungin palvelukseen vuonna 2009.

Ulkoistamissuunnitelmia vastustanut lakko oli laiton
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n paikalliset ammattiyhdistykset järjestivät toukokuussa 2013 Porissa työnseisauksen, jolla vastustettiin kaupungin suunnitelmia ulkoistaa ja kilpailuttaa kaupungin kunnossapitopalveluja.

Neuvottelujärjestelmä uudistuu
Tehy ja SuPer perustavat uuden pääsopijajärjestön, josta tulee kunnallisen pääsopimuksen tarkoittama neuvottelu- ja sopijaosapuoli. Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) sopimusalalle perustetaan TEHO-työryhmä, jossa käsitellään ja neuvotellaan terveydenhuollon hoitohenkilöstön erityiskysymyksiä. Myös varhaiskasvatushenkilöstön osalta perustetaan KVTES-työryhmä.

Yhteistyö muutti toimintatapoja
Vantaan kaupunki saa ammattikorkeakoulu Metropoliasta harjoittelijoita ja tukea sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen. Ammattikorkeakoulu Metropolia on päivittänyt opintosuunnitelmiaan vastaamaan paremmin työelämän tarpeita.

Keskitetty syntyi sittenkin
Pääministeri Kataisen Korpilammen hengessä järjestämässä Heureka-foorumissa etujärjestöt ja poliittiset päätöksentekijät hakivat kriisitietoisuutta rakennepäätöksille ja työmarkkinaratkaisulle. Heurekan jälkeen samalla viikolla syntyivät sitten hallituksen tekemät poikkeukselliset rakennepäätökset kestävyysvajeen kattamisesta ja neuvottelutulos työllisyys- ja kasvusopimuksesta.