
Tulorekisterissä asiointi vaatii valtuutuksen

Sairaanhoitajat keskituloisia, lääkärit palkkaeliittiä
Suomessa kymmenesosalla kokoaikaisista työntekijöistä kuukausiansio on alle 2 130 euroa. Joka viidennen palkansaajankuukausiansio jää alle 2 360 euron. Palkkajakauma nousee mediaaniin asti kohtuullisen tasaisesti. Seuraavaan kymmenykseen nouseminen edellyttäisi karkeasti reilun 200 euron bruttopalkan lisäystä.

Sote- ja maakuntauudistus voi synnyttää valitusten vyöryn
– Korkein hallinto-oikeus (KHO) ei ole sote- ja maakuntauudistuksessa aktiivinen toimija, sanoo tuore korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi. Hän aloitti tehtävässä syyskuun alussa.

Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö uudistuu
Lasten päivähoidosta annetun lain nimi muuttuu varhaiskasvatuslaiksi. Varhaiskasvatus määritellään ensimmäistä kertaa lain tasolla ja sille asetetaan kattavat tavoitteet.

Palkkakartoituksesta säädetään tarkemmin
Tasa-arvosuunnitelma ja sen osana oleva palkka-kartoitus voidaan lain uudistuksen jälkeen laatia vähintään joka toinen vuosi. Palkkakartoitus voidaan jatkossa paikallisesti sopia tehtäväksi vähintään joka kolmas vuosi, jos tasa-arvosuunnitelma muilta osin tehdään vuosittain.
Suunnitelma voi olla osa henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa tai työsuojelun toimintaohjelmaa.

Eläkejärjestelyt irtisanomistilanteissa
Mitä eläkejärjestelyt tarkoittavat?
Yt-neuvotteluja koskevissa tiedotteissa viitataan usein eläkejärjestelyihin erittelemättä tarkemmin niiden sisältöä. Yksityisellä sektorilla ikääntyneempien työntekijöiden pääsyä eläkkeelle voidaan helpottaa esimerkiksi työnantajan ottaman lisäeläkevakuutuksen avulla. Julkissektorilla vapaamuotoista lisäeläketurvaa ei ole käytetty.

Sote mullistaa työnantajaorganisaatiot
Toteutuessaan järjestämislaki mullistaa kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen ja johtaa suurten työnantajaorganisaatioiden perustamiseen. Peruskuntien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö, jota on lukumäärältään noin 100 000, siirtyy kuntayhtymien palvelukseen.

Uudistukset vaativat valmistelua
Sari Ojasen mukaan kuntien palvelutoiminta muuttuu niin sote-uudistuksessa kuin kuntarakenneuudistuksessakin, mutta myös pienempinä muutoksina kuten palvelujen osittaisena ulkoistamisena ja palvelujen takaisin omaksi työksi ottamisena.
– Sote-uudistus tuo uusia suuria kansallisesti merkittäviä työnantajia, joiden palvelukseen henkilöstöä kunnista siirtyy.

Uusi turvallisuusselvityslaki
Henkilöturvallisuusselvityksellä tarkoitetaan laissa työntekijän tai henkilön nuhteettomuuden tai luotettavuuden varmistamiseksi laadittavaa selvitystä hänen taustastaan.