
Aito yhteistoiminta tuo hyvän tuloksen
Jyväskylän kaupungissa selkiytyi keväällä 2013 tietoisuus siitä, millaiset suitset talous tarvitsisi yleisen taloustilanteen, valtioneuvoston kehyspäätösten ja omien tehostamistarpeiden toteuttamiseksi. Tavoitteeksi konkretisoitui 50 miljoonan euron vähennys käyttömenoista tai 900 henkilötyövuoden vähennys vuosina 2014–2016.

Muutoksessa tarvitaan tahtoa
Etelä-Savon sairaanhoitopiiri muuttui Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymäksi eli Essote-kuntayhtymäksi viime vuoden maaliskuun alussa. Suurin osa jäsenkuntien sosiaali- ja terveyspalveluista integroitiin osaksi Essoten toimintaa tämän vuoden alusta lukien.

Valtuutettu tekee työnantajapäätöksiä
Kuntavaaleihin on asettunut ehdolle tuhansia valtuutetuksi ja muihin kunnallisiin luottamustehtäviin pyrkiviä. Kuntien uudet valtuutetut ja muut kunnalliset luottamushenkilöt aloittavat työnsä sitten kesäkuussa.

Missä tehtävissä uudistuvissa kunnissa työskennellään?
Uudistuvien kuntien tehtäväalueet voi lohkoa karkeasti kahdeksaan erilaiseen tehtäväalueeseen, jotka kuvaavat kunta-alalle jääviä tehtäviä ja henkilöstöjakoa.