Pääkirjoitus
5
/2019

Teuvo Arolainen, päätoimittaja

Faktaa ja hyviä tarinoita

Perimmiltään strategia tarkoittaa oppia sodankäynnistä. Strateginen viestintä taas on eräänlainen oppi siitä, miten yhteisö edistää pitkän ajan kuluessa suunnitelmallisesti keskeisten tavoitteidensa saavuttamista viestinnällä.

Teuvo Arolainen, päätoimittaja

Terminä strateginen viestintä ilmestyi länsimaissa tutkijoiden ja sotilaiden kieleen parikymmentä vuotta sitten, ja on levinnyt sieltä aina poliittisiin koneistoihin ja valtiollisille tasoille. Ilmiö sinänsä ei ole uusi. Viestintä on johtamista ja vaikuttamista, usein yhtä aikaa, ja olennainen osa organisaatioiden toimintaa.

Strateginen viestintä on ennen muuta faktojen viestintää – koska vain niiden varassa yhteisön toiminta ja julkinen kuva voi olla uskottavaa – mutta se toimii vahvasti myös tarinankerronnan keinona.

Narratiivit, juonelliset ja kertovat esitykset, ovat keskeinen osa myös työmarkkinatoimijoiden vaikuttamista. Alalla on aina ollut taitavia tarinankertojia.

Tällainen retoriikka tapaa kiihtyä sopimuskauden kääntyessä lopuilleen. Osa esityksistä on pitkän ajan kuluessa vakiintunutta teatteripuhetta ja hämäystä, osa todellisuudessa tarkoitettu muille kuin näennäiselle keskustelukumppanille. Julkiselta näyttävä kannanotto voi todellisuudessa olla suunnattu omalle jäsenkunnalle.

Aito strateginen viestintä nojaa viestinnän uskottavuuteen ja luotettavuuteen. Tässä lehdessä esimerkiksi todistetaan vääräksi sitkeästi elänyt väite siitä, että Suomessa olisi suuri hoitajareservi.

Kuntatyönantajien pitkä perinne on pysyä viileänä ja asiallisena, kun remuaminen ympärillä yltyy. Kansalaismielipide kuitenkin elää; kaikkien ei aina ole helppoa erottaa faktaa hyvästä tarinasta tai vinoutunutta väitettä todesta.

23.10.2019

Yhteystiedot

Teuvo Arolainen

viestintäpäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2518
Matkapuhelin:
+358 50 324 1195
Sähköposti:
Teuvo.Arolainen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT