Pääkirjoitus
4
/2018

Teuvo Arolainen, päätoimittaja

Muutos on taukoamatonta

Mikään ei ole niin epävarmaa kuin varma, ja toisaalta mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Yhdellä virkkeellä voi tänäkin syksynä kuvata niin sote- ja maakuntauudistusta kuin työn murrosta. Koko ajan tapahtuu jotain, suunta, laajuus ja lopputulos vain elävät.

Teuvo Arolainen, päätoimittaja

Lokakuussa pitäisi olla vihdoin selvillä, perustetaanko Suomeen uudet maakunnat, jotka ottavat hoitaakseen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisen. Parille sadalle tuhannelle ihmiselle se merkitsisi työnantajan vaihdosta. Mullistus on valtava.

Silti vieläkin suurempi joukko suomalaisia kohtaa päivittäin muutoksia työssään ja sen kuvassa. Tekeminen teknistyy, ammatteja katoaa ja syntyy. Tämä työn murros on jatkuvaa.

Kunta-alalta esimerkiksi on hävinnyt kymmenessä vuodessa parikymmentä tuhatta kodin-, perus- ja perhepäivähoitajaa. Tilalle on kuitenkin tullut vielä suurempi joukko lähi- ja sairaanhoitajia sekä erilaisia ohjaajia.

Muutos johtuu osaksi ammattinimikkeiden vaihtumisista, mutta kuntatyönantajat ovat myös ulkoistaneet palveluitaan. Etenkin talous- ja henkilöstöhallintoa hoidetaan jatkuvasti enemmän ostopalveluna.

Sote- ja maakuntauudistus nähdään helposti vain hallinnollisena muutoksena, työn murros taas seurauksena digitalisaatiosta sekä töiden organisoinnin ja työtapojen muutoksista. Näitä molempia kuitenkin yhdistää syvempi tekijä, ihmisten tarpeet.

Jo Havukka-ahon ajattelija Konsta Pylkkänen muistutti, että nukkua pitää ja syödä on hyvä. Jokainen ihminen tarvitsee vähintään ravintoa, suojaa, lepoa ja turvallisuutta. Nämä tarpeet on tyydytettävä, ja se on muutostenkin taustalla.

Pitää vain muistaa, että muutoksen maailmassa yksi on muuttumaton: taukoamaton muuttuminen.

11.9.2018

Yhteystiedot

Teuvo Arolainen

viestintäpäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2518
Matkapuhelin:
+358 50 324 1195
Sähköposti:
Teuvo.Arolainen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT