Osa-aikaisen opettajan veso- ja yhteissuunnitteluvelvoite
… Työtuomioistuin antoi joulukuussa 2019 ratkaisun, jonka mukaan opettajan nk. varsinaisella … virkaansa hoitavan viranhaltijan veso-velvoitteen (OVTES B 14 §) ja yhteissuunnitteluvelvoitteen (B liite 1 6 §) tulisi määräytyä OVTES osio A 42 §:n … Työtuomioistuin antoi joulukuussa 2019 ratkaisun, jonka mukaan opettajan nk. varsinaisella …
Parantuneet suhdanteet eivät ratkaise julkisen sektorin pulmia
… Economicus 14.2.2018 Juha Kilponen, ennustepäällikkö, Suomen Pankki … julkisen sektorin pulmia Suomen talouden aneemisen kasvun vuodet ovat onneksi toistaiseksi takanapäin. Suomen … – Suomen Pankki mukaan lukien – ovat reivanneet kasvu-arvioita kilvan ylöspäin. Suomen Pankin joulukuussa 2018 …
Yhä useampi jatkaa pitkään töissä kuntasektorilla
… Työmarkkinat 25.10.2021 Juho Ruskoaho, työmarkkinatutkija Yhä useampi jatkaa … Yli 60-vuotiaiden osuus kuntasektorin henkilöstöstä kasvaa. Viime vuoden lokakuussa 60 vuotta täyttäneitä oli … Yli 60-vuotiaiden osuus kuntasektorin henkilöstöstä kasvaa. Viime vuoden lokakuussa 60 vuotta täyttäneitä oli …
Mitkä ovat riittävät perusteet koeaikapurkuun?
… Oikeustapaukset 11.9.2014 Teija Metsäranta, johtava työmarkkinalakimies Kuva: … perusteet koeaikapurkuun? Korkein hallinto-oikeus antoi 13.6.2014 vuosikirjapäätöksenä 2014:103 julkaistun … Korkein hallinto-oikeus antoi 13.6.2014 vuosikirjapäätöksenä 2014:103 julkaistun …
Latu auki perusopetuksen vuosityöaikajärjestelmälle
… Sopimukset 14.2.2018 Hannu Freund, neuvottelupäällikkö Kuva: Pixhill … Neuvoteltu vuosityöaikamalli poistaa eri aineiden opetusvelvollisuudet. Kaikille opettajilla on kokoaikaisuuden … vuosityöaikamalleista. Palkkamenot voivat kasvaa Uudistuksen vaikutuksia palkkamenoihin on vaikea …
Lomautusperusteen oltava lomautuksen toteutushetkellä
… Oikeustapaukset 22.4.2021 Janna Rantanen, työmarkkinalakimies Kuva: Unsplash … toteutushetkellä Korkein oikeus antoi lokakuussa 2018 lomautusperusteita koskevan ennakkopäätöksen, joka on … ajankohtainen. Korkeimman oikeuden (KKO) ennakkopäätös 2018:57 koski tilannetta, jossa yhtiö oli säästötoimenpiteenä …
Yli 55-vuotiaat ovat suurin henkilöstöryhmämme
… Työmarkkinat 30.10.2025 Piitu Parmanne , työmarkkina-tutkija Yli 55-vuotiaat … on muuttunut 2000-luvulla. Yli 55-vuotiaiden osuus on kasvanut. He ovat suurin ikäryhmä vuodesta 2018 lähtien. … alle 35-vuotiaiden työntekijöiden osuus henkilöstöstä on kasvanut. Kunnissa heitä on 19 prosenttia ja …
Sijaisten rekrytointi vaikeutuu
… Lainsäädäntö 27.5.2015 Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö Riitta Arko, … vastuut ja se tiukentaa sijaisen kelpoisuusvaatimuksia. Laissa on säännökset sosiaalihuollon … Sosiaalityöntekijän kelpoisuus on edelleen suppea. Kelpoisuusvaatimuksena sosiaalityöntekijän tehtäviin on ylempi …
On aika tehdä yhdenvertaisuussuunnitelma
… Lainsäädäntö 1.10.2015 Teksti: Oili Valkila Kuva: Matti Immonen On aika tehdä … työnantajina laatimaan yhdenvertaisuussuunnitelman vuoden 2017 alkuun mennessä. Uuden lain myötä syrjinnän määritelmä … työnantajina laatimaan yhdenvertaisuussuunnitelman vuoden 2017 alkuun mennessä. Uuden lain myötä syrjinnän määritelmä …
Päihteet hallintaan työyhteisössä
… Työelämän kehittäminen 1.10.2015 Merja Rusanen, työelämän kehittämisen asiantuntija … kustannukset (terveyden-, sosiaalihuoltomenot, omaisuusvahingot ja ehkäisevä päihdehuoltokustannukset) ovat … suositus Päihdehaitat hallintaan! valmistui kesäkuussa 2014 työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteistyönä. …