Valtionosuuksien ennätyksellisten leikkausten vuosi
… Economicus 14.9.2016 Minna Punakallio, pääekonomisti, Suomen Kuntaliitto … valtionosuusleikkauksia. Kataisen hallitus päätti jo vuonna 2011 mittavista, usealle vuodelle ajoittuvista … täysimääräisesti. Luetuimmat artikkelit Johtaminen 7.5.2026 Vehmaan kunnanjohtaja Anna Kaskinen: ”Luotan tiimiini” …
KKO:n ennakkopäätös yhteistoimintavelvoitteesta
… 2014. Korkein oikeus (KKO) katsoo ratkaisussaan ( KKO 2019:66), että kaupungin olisi pitänyt käydä työvoiman käytön … aihetta alentaa. Luetuimmat artikkelit Johtaminen 7.5.2026 Vehmaan kunnanjohtaja Anna Kaskinen: ”Luotan tiimiini” … 2014. Korkein oikeus (KKO) katsoo ratkaisussaan ( KKO 2019:66), että kaupungin olisi pitänyt käydä työvoiman käytön …
Kriisissä maine ratkeaa tunteiden varassa
… joutui suureksi osaksi ilman omaa syytään mainekriisiin 2016, kun Särkänniemen delfiinit siirrettiin Kreikkaan. … arvosteluun. Kaupungin tarkastuslautakunta katsoi vuoden 2016 arviointikertomuksessaan, että yhtiön ”tiedotus … Ikäviä, tuoreita esimerkkejä on kaksi. Joulukuun alussa 2016 mieleltään järkkynyt nuori ampui Imatralla kolme …
Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö uudistuu
… koulutusta. Luetuimmat artikkelit Johtaminen 7.5.2026 Vehmaan kunnanjohtaja Anna Kaskinen: ”Luotan tiimiini” Sopimukset 7.5.2026 Uusi tasopalkkamalli vaatii yhteistyötä hyvinvointialueilla Sopimukset 2.3.2026 Puhutko tasopalkkaa? - Lue tästä tärkeitä käsitteitä …
Jakoavain avaa maakuntauudistuksen vaikutuksia
… Economicus 16.2.2017 Minna Punakallio, pääekonomisti, Suomen Kuntaliitto … . Luetuimmat artikkelit Johtaminen 7.5.2026 Vehmaan kunnanjohtaja Anna Kaskinen: ”Luotan tiimiini” Sopimukset 7.5.2026 Uusi tasopalkkamalli vaatii yhteistyötä …
Malttia palkkojen yhteensovittamiseen
… 700 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaisi keskimäärin 0,7 –6,3 prosentin lisäkustannuksia maakuntien … liitoissa. Valtiolta maakuntiin siirtyy yhteensä noin 6 000 palkansaajaa elinkeino-, liikenne- ja … Luetuimmat artikkelit Johtaminen 7.5.2026 Vehmaan kunnanjohtaja Anna Kaskinen: ”Luotan tiimiini” …
Kehittyvä kirjasto ei kuole
… Nyberg toteaa. Luetuimmat artikkelit Johtaminen 7.5.2026 Vehmaan kunnanjohtaja Anna Kaskinen: ”Luotan tiimiini” Sopimukset 7.5.2026 Uusi tasopalkkamalli vaatii yhteistyötä hyvinvointialueilla Sopimukset 2.3.2026 Puhutko tasopalkkaa? - Lue tästä tärkeitä käsitteitä …
Vanhaan maailmaan jämähtänyt järjestelmä
… on hyvin vanhaa: työehtosopimuslaki on vuodelta 1946 ja sovittelua koskeva laki työriitojen sovittelusta on vuodelta 1962. Muu työelämää koskeva lainsäädäntö on … uudelleen. Luetuimmat artikkelit Johtaminen 7.5.2026 Vehmaan kunnanjohtaja Anna Kaskinen: ”Luotan tiimiini” …
Virossa hallitus päättää peruspalkoista
… Johtaminen 6.6.2019 Teksti: Kirsi Hakala
Kuvat: Marko Mumm Virossa … yksikköä (kohalik omavalitsus eli KOV), 15 kaupunkia ja 64 maalaiskuntaa. Vuoden 2017 hallintouudistuksessa kuntien … Alle 5 000 asukkaan kuntia on nyt 15 aiemman 169:n asemesta. Hallintouudistus merkitsi myös maakuntien …
Henkilöstön osaamista tuetaan
… 14.9.2016 Anne Hotti, johtava työmarkkinatutkija Kuva: Pixhill … terveydenhuollon henkilöstöstä osallistui kaksi kolmesta (69 %) ammatilliseen täydennyskoulutukseen. … osallistuneiden osuus on vaihdellut vuosien aikana 64 prosentista 78 prosenttiin. Keskimääräisten …